Paloniemen Lauri oli valittu tienteettäjäksi viimetalvisessa kokouksessa. Vaikka hän olikin nuori mies, myönnettiin hänellä olevan kykyä ja taitoa johtajaksi ja tiedettiin hänen myöskin tuntevan maat ja jänkät, joiden läpi tielinja oli vedetty. Nyt oli tienpohjan teko päätetty jo tänä syksynä aloittaa, ja Laurin asiana oli huutokaupassa myydä pohjan luonti ja tasoitus…
Siitä olivat Teurajärven miehet lähteneet Laurin puheille. Sillä he arvelivat, että jos sulaa syksyä riittää pitemmältä — kuten joskus riittää —, ehdittäisiin päästä hyvään alkuun. Lisäksi tiesivät isännät kertoa, että tukkitöistä päässyttä työväkeä oli rantamailla viljalti, joten oli hyvin luultavaa, ettei pohjan luonti nousisi korkeaan hintaan. Laurin olisi nyt heti lähdettävä rantamaille ja otettava johto haltuunsa, pantava alkuun tienpohjan luonti. Kaikenlaisista seikoista siinä juttelivat. Siitä, kuinka paljon valtio oli myöntänyt tierahoja, joiden uskottiin hyvin riittävän, ja siitä, että tien oli määrä valmistua viidessä vuodessa.
»Ei ole siis enää kaukana se aika, jolloin tämäkin talo, joka on ollut kaukana kaikkien kulkureittien takana, on valtatien varressa», sanoi Kumpula. »Olisipa saanut elää Topias-vainaja, että olisi kuullut…» »Siihen uskoon kuoli», arveli Saajoranta. Siitä alkoivat kuvailla sitä mukavuutta, jonka tänne erämaihinkin tien valmistuminen tuottaa. Jo tulee helppo elää nousevan polvena. Eivät tiedä siitä vaivasta ja rasituksesta, jonka tämä polvi tietää. Eivät tiedä mitä mieheltä kysytään, kun kaikki kosket, vastavirrat ja nivat sauvoo ja suuret järvenselät soutaa jauhosäkin kotiansa saadakseen. Eivät tiedä mikä on ollut vaivana, kun kesäiseen aikaan vainajaksi joutui. Kantaa piti ruumis poikki leväisten jänkkien, yli korkeiden vaarojen ja veneessä kirkon rantaan kuljettaa…
»Uusi aika alkaa nyt näissäkin kiveliöissä…»
»Niin alkaa. Kun toisi hyvää tullessaan eikä entistä rauhaa rikkoisi…»
He olivat siirtyneet tuvasta pirttiin, penkillä istuivat ja odottivat ateriaa, jota Inkeri ja täti valmistivat.
Lauri oli istunut miettiväisenä paikallaan. Sitten, jatkoksi vierasten äskeiseen puheeseen, hän virkkoi:
»Tietoja ja sivistystä sitä tietä tänne kiveliöön tulee… Mutta mitä täältä sitä myöten pois menee, emme osaa vielä sanoa. Varmaa kuitenkin on, että sivistys ottaa jos antaakin. Tuhatvuotisen rauhan rikkominen on synti, mutta ellei sitä kerran häiritä, on se vielä suurempi synti…»
Muut eivät näyttäneet ymmärtävän, mitä Lauri tarkoitti.
»Taidat sitä vaimo-vainajaasi niin murehtia», arveli Kumpula.