»Muistathan käydä Leenan tuvalla terveiseni viemässä, sano: vielä elää, mutta vanhuus tulee, jalka raskaasti nousee», evästeli täti Lauria. »Leena muori on vanhin tuttavani kirkonkylässä…»
»Vielä sieltä Leena kärrykyydillä käy Palojärvessä tätiä tervehtimässä», sanoi Lauri.
»Eivät näe sitä minun silmäni, tuskin Leenankaan.»
Inkeri aikoi mennä tielinjalle Lauria saattamaan.
He lähtivät. Kulkivat samasta kujasta, josta Susijankalta palatessa olivat pihaan tulleet. Polku lähti suoraan männikköön tielinjalle, toinen haara poikkesi Susijänkälle päin.
Astelivat ääneti, Inkeri edellä.
»Kyllä taas alkavat pitkät päivät», puhui Inkeri tukahtuneella äänellä. »Hirveä, kuinka ikävä täällä oli silloin kun viivyit poissa… Kun ei tulisi niin ikävä nyt!»
»Luehan niitä kirjoja, jotka sinulle jätin. Niistä opit paljon… hyvin paljon…»
»Kyllä minä…»
He saapuivat siihen paikkaan, johon koko Susijänkkä ja järven ulappa näkyivät.