Ja siten he erkanivat.
Lauri seisoi hetken niinkuin muistamatta pitikö mennä eteenpäin vai kääntyä takaisin.
Ilta oli jo pimennyt, ja kirkonkylän taloista alkoivat valot loistaa.
Silloin hän muisti Leena muorin, ja kun hänellä nyi oli aikaa siellä pistäytyä, päätti hän käydä tädin terveiset viemässä.
Muori asui kirkon takana omassa pienessä mökissään! Lauri oli ennenkin monta kertaa käynyt Leenan mökillä viimeksi silloin kun Inkeriä noutivat rippikoulusta.
Tervetullut vieras oli Lauri. Hyvänä piti Leena! muori, kuulumisia kysyi ja kävi heti tiedustelemaani Ailin eksymisestä.
»Eihän se ensimmäinen eksyjä ollut sille takalistolle! eikä tainnut olla viimeinenkään», lohdutteli hän Lauria. »Jumalan sallimukseksi se usko, ei ihminen siihen mitään voi…»
Ja kun oli teet keittänyt ja vehnäsen kera Laurille tarjosi, niin kysyi:
»No vielä siellä Inkeri on teillä… arvaan ma.»
»Vielä on…»