Kun Inkeri palaa, on hän jo täyttänyt kahdeksantoista vuotta. Silloin hän jo ymmärtää ja tietää kaikki…
Hänen vilkas mielensä, joka aina kuvaili ja näki edessäpäin kuin elävää elämää, loi nytkin hänen eteensä kauniin kuvan tulevista päivistä. Hän näki heillä olevan uuden navetan, kolmisenkymmentä lehmää, jotka olivat kiiltävän puhtaita, valkoisia nupoja… Hän näki Inkerin toimellisena emäntänä kauniina ja pulskana kävelevän poikki pihan, perässään pieni poika, joka oli Inkerin näköinen…
Susijänkkä oli siroina sarkoina, riihirova vankkana ohrapeltona…
Päärakennus oli laudoitettu ja maalattu vaaleanvihreäksi.
Maantie kulki aivan kartanon ohi, tienhaarasta näkyi kilometripatsas…
Ajoi pihaan hevonen, kyyti…
Kuka on?
Kansanopistonjohtaja, vanha ystävä.
»Läksin katsomaan, kuinka olet hoitanut leiviskääsi…»
Näin sanoisi, ja riemumielin Lauri vastaan ottaisi, oikean neuvojansa ja ystävänsä…
»Oletpa sinä!… oletpa sinä…!» kehuisi entinen opettaja oppilastaan.