* * * * *
Seuraava yö oli kuitenkin levoton. Hän ei nukkunut kuin tunnin ja nousi vuoteelta jo ennenkuin talossa ketään oli liikkeellä.
Ja tänään alkoi tiehuutokauppa ylempänä kirkkoa, Lehtomäellä, josta uusi maantielinja läksi synkkiä sydänmaita kohden.
Lauri kokosi paperinsa ja karttansa ja läksi Lehtomäelle.
IX
Laurin kirkolla viipyessä oli Inkeri alkanut kutoa kangasta.
Päivät hän istui kangaspuiden ääressä, sivuikkunan luona, josta näki venevalkamaan ja järvelle, mutta iltaisin hän luki Laurin antamia kirjoja. Oli joukossa muutamia hauskoja kertomuksiakin, joita Inkeri luki ääneensä. Mielellään niitä tarinoita kuuntelivat Antti ja Selmakin, jotka molemmin, Antti päreitä kiskoen, Selma kartaten, istuivat lieden valossa.
Täti oli vastahakoinen alussa, mutta jo täytyi hänenkin lopulta ruveta seuraamaan kirjan sisällystä.
Aamusilla, kun täti viipyi Selman kanssa navetassa ja Antti oli mennyt
Susijänkälle, toimitteli Inkeri pirtin puolessa.
Silloin hän usein pistäysi vierastupaan, jossa olivat Laurin kirjat ja sanomalehdet. Seinällä oli suuri peili, jonka Lauri oli voittanut arpajaisista kansanopistossa ollessaan. Inkeri katsoi siinä kuvaansa, joka näkyi jaloista asti. Silloin hän aina muisti Mustikkamäen Annaa, josta Hietaniemen vanha Iisakki oli kertonut. Hän muisti, minkä näköinen Anna oli. Se oli keskeltä hirveän paksu, ja sillä oli hieman käyrät jalat, oli länkisääri, ja niin pieni palmikko sillä oli kuin hiiren häntä… Ei Lauri semmoisesta huolisi! Hän muisti Laurin aina kehuneen, että se oli kaunis, jolla oli hyvä sydän ja puhdas mieli… Mutta nyt hän tiesi varmaan, että Lauri piti hänen hiuksistaan ja siitä, että palmikon päässä oli tupsu…