Oliko hän muuten kaunis?
Hän ei osannut itse sitä sanoa, mutta hän muisti, että rippikoulussa oli sanottu. Olivat kirkonkylän pojat tuppautuneet sinne Leenan pirtille, mutta Leena ei ollut antanut niiden tulla sisälle. »Onkos Leenalla vielä se kaunis tyttö kortteeria?» oli hän kuullut kerran ulkona kysyttävän. Ja kun hän silmäsi ulos ikkunasta, näki hän kauppiaan konttoristin ja apteekkarin seisovan pihalla. — Mitä Leena muori heille sanoi, ei hän kuullut, mutta he poistuivat pihalta eikä hän sitten enää nähnyt kumpaistakaan…
Hän heilutti päätään peilin edessä… Jos olisi semmoiset leningit kuin kirkonkylää tytöillä!
Hän asetti kätensä vyötäisilleen ja puserteli kupeitaan.
Noin hoikaksi hänkin menisi, jos olisi semmoinen leninki.
Aili emännän huoneena oli ollut tuvan vieressä oleva kamari. Täti oli sen siistinyt ja vienyt kaikki pois, vaatteet ja muut aitan ullakkoon. Koko huoneessa ei enää ollut mitään muuta kuin tyhjä pöytä ikkunan alla…
Inkeri katsoi sinne sisälle, kynnyksellä seisoen. Häntä melkein pelotti, kun muisti. Sen silmät olivat välisti niin oudosti kiiluneet…
Se karkasi… eksyi ja kuoli!…
Eipä näytä tätikään ikävöivän! Paljon hauskempi on nyt kaikilla!
Hän tempasi oven kiinni, istui Laurin pöydän ääreen ja otti kynän käteensä. Lauri oli opettanut hänetkin kirjoittamaan. Hän löysi laatikosta palasen paperia, jolle kirjoitti: »Minä rakastan sinua, Lauri, ja tahtoisin tulla vaimoksesi. Sinäkin rakastat. Rakastathan? Et niin katsoisi, jollet rakastaisi. Minä näen aina unissani sinut… Kun en saanut sinua halata kaulasta ja minun teki niin mieli…»