»Olen minä kerran. Mutta siitä on pitkä aika.»
»Rakastiko se Selmaa? Sielläkö se oli rantamailla?»
»Siellä oli… En taida sanoa…»
»Sano nyt, Selma!… Ja Selma rakasti häntä? Oliko se kaunis mies?»
»Oli. Se oli talon poika, ja minä olin palvelija… Se oli hauskin aika elämässäni, ja sen jälkeen minä tänne kiveliöön läksin tämän talon isäntä-vainajan kanssa… ja siitä asti olen ollut…»
»Hylkäsikö se Selman?»
»Oli siinä naapurissa tytär, ja se alkoi minua vihata, kun itsensä teki mieli minun omaani… Se oli sydämetön ja huono ihminen… Se laittoi huhun liikkeelle, että minulla oli toinen kosija, joka öisin makasi vieressäni… Jumala tietää, että viaton olin… Mutta hän sai tahtonsa perille, otti minun omani, ja niin tulin hylätyksi…»
Selma puhui väsyneellä äänellä, surullisesti. »Niinkö kävi! Ja se poika uskoi mitä toinen sanoi?» kysyi Inkeri.
»Totta kai uskoi… Yhtäkkiä kylmeni eikä koskaan enää kohti tullut…»
»Menivätkö sitten naimisiin?»