"En ole näistä kuullut", virkkoi Simo, kun Esa oli lopettanut kertomuksensa. "Mutta voisivatko ne olla tosia?"
"Onhan siellä vielä Isossasaaressa Raunin kodan jäännöksiä ja onhan Uimaniemestä minunkin muistooni löytynyt ihmisluita, sillä niemen nenään ovat tapetut ja hukkuneet lantalaiset haudatut…"
Esa näkyi varmaan uskovan, että niin oli ennen ollut, eikä Simokaan osannut vastaan väittää.
"Mutta mistähän sitten Utuniemi on saanut nimensä?" kysyi hän hetken perästä.
"Olen minä senkin kuullut", virkkoi Esa. "Minulle kertoi Utuniemen tarinan Riimin Elli-vainaja silloin kun olin poikanen, mutta mielessäni se on pysynyt. Elli oli tuhkalappalainen, viimeinen, joka näillä mailla on elänyt…"
Sen pitemmältä ei Esa kuitenkaan ehtinyt kertomaan, sillä molempain miesten huomio kohdistui tukkilaveriin, jolta kuului huutoja ja loilotuksia. Laveri oli jo päässyt Hanhilahdesta ja oli tulossa Uimaniemen takaa Isoonsaareen päin.
Esa kolisti piippunsa tyhjäksi ja virkkoi:
"Täällä niillä nyt on sijaa ja ilmaa huutaa ja mellastaa… Kelvottomia tuli toisella viikolla meille neljä, etelän puolen miehiä kaikki, ja alkoivat siinä kujeitaan jakaa… Onko niitä Utuniemessä käynyt?"
"Ei ole käynyt nyt kesän tullen, talvella kävivät…"
Simo kääntyi laveriin päin, ja vaikka se vielä oli kaukana, oli hän tuntevinaan, että se pystyrintainen ja leveänaamainen jätkä, Sakari, käveli ponttuulla edestakaisin, punainen pusero yllään.