"Yksi niistä varsinkin oli olevinaan kuin mikäkin patruuni, keikkaselkäinen ja herasilmäinen mies", jatkoi Esa äskeiseen puheeseensa.
"Oliko sillä hyvin punakka naama ja vaalea huuliparta?" vilkastui Simo kysymään.
"Oli, oli… Tunnetko?"
"Kuulin toisten nimittävän häntä Sakariksi… Tylynnäköinen mies…"
"No tyly…"
Heidän veneensä oli tullut lähemmäksi laveria, mutta Esa ohjasi kulkua seljemmäksi.
Simo tunsi nyt varmasti punapuseroisen miehen Sakariksi, mutta ei virkkanut siitä mitään Esalle.
"Tuollahan se köntys kävellä viuhtoo ponttuulla", sanoi Esa samassa.
"Näetkö? Se on tuo punapuseroinen mies…"
"Se näkyy olevan", sanoi Simo ja huomasi pusertavansa lujemmasti airoja. Nopeasti vene loittoni tuosta järven hurjasta joukosta.
He olivat ehtineet niille vesille, jonne Utuniemi alkoi näkyä. Aurinko oli jo matalalla ja paistoi suoraan Utuniemen takaa, koivikon läpi kilottaen. Mutta niemen juurelta, josta alkoi havumetsää takalistolle päin, nousi ilmaan kuin hienon hienoa pilveä.