"Uskotko sinä, että Jantukan kirous kestää aina?"
Selma oli jo ehtinyt tyyntyä ja vastasi:
"Asuivathan isä- ja äiti-vainajasi tässä niemellä ja kalastivat
Jantukan entisissä kalavesissä…"
"Niin, niin", myönsi Elsa. "Äiti kertoi, että silloin kun isä-vainaja tälle niemelle päätti ruveta kotia tekemään, oli hänelle Pikku-Raahonjärven vanha isäntä kertonut Jantukan kirouksesta ja varoittanut isää, mutta isä ei ollut pelännyt… Oli vain sanonut, etteivät Jantukan kiroukset häneen pysty…"
"Eivätkä pystyneetkään", sanoi Selma melkein hyvillään.
"Eivät pystyneet", myönsi Elsa. "Mutta äiti-vainaja eli ainaisessa pelossa ja rukoili Jumalan suojelusta… niin itse kuolinvuoteellaan kertoi…"
"Pelkäätkö sinä?" kysyi Selma.
"En minä osaa pelätä itse kohdaltani… Mutta äiti-vainaja sanoi… eikä tiedä siitä Simo eikä kukaan muu kuin minä… sanoi, että vielä on Jantukan kirous voimassa ja vielä se tällä niemellä tuntuu… hänelle oli niin unessa ilmoitettu…"
"Äitisi oli ehkä niin sairas, että houri. Ne ovat semmoiset taikauskoja, vanhan väen luuloja…"
"Mutta pelänneetpähän ovat ihmiset tätä nientä, ja oli huhuiltu ensi vuosina, kun isä-vainaja ensin saunan rakensi, että hänkin osasi noitua…"