Aapon ja Alman lähtöaamuna puhalteli pohjoinen, ja Simo ja Aapo valmistivat purjeen reilaan. Näin kipakalla peräntakaisella katkeisi järven selkä pian ja vaivatta. Ja hyvä olisikin. Sillä lastiksi tuli kolmilaitaan kesällä kerätty voi, kaksi korkeaa, kuusilaudoista tehtyä astiaa ja useita puolikoita suolakalaa, jotka Aapo oli aikonut toimittaa rantamaille myytäviksi yhdessä Rantamaulan kesätuotteiden kanssa. Muitakin asioita pantiin Aapon matkaan rantamaailmalle.
Simo ja Selma olivat molemmat tulleet venevalkamaan lähteviä saattamaan.
Ikävältä tuntui ero molemmin puolin.
"Olisi tässä ollut työtä ja ruokaa teille vielä edeskinpäin", hyvästeli
Simo.
"Osataanpa tänne vielä, jos eletään", sanoi Aapo.
Mutta Selma ja Alma pillahtivat molemmin itkemään, kun hyvästelivät.
Simo ja Selma katsoivat niin kauan, että näkivät purjeen katoavan niemen taakse.
NOIDAN KIROT 135
Sitten katsahtivat toisiinsa. Ja molemmista heistä tuntui olo ikävältä.
He lähtivät nousemaan pihaan. Koivikko näytti autiolta ja niinkuin harvenneelta. Kalpeankeltaisia lehtiä varisi vieläkin puista, peittäen marjanvarret ja sammalmättäät. Polulle niitä oli kokoontunut läjäpäihin. Selma kulki edellä, Simo perässä.