"Ennenkuin uusi lehti puhkeaa, pitää rakennuksen uuden päädyn olla valmiina", sanoi Simo.
Kun pihaan nousivat, kysyi Selma:
"Muistit kai Aapolle puhua niistä Elsan lääkkeistä?"
"Toki muistin. Ja lupasi Aapo käydä itse lääkärin puheilla", selitti
Simo.
Selma meni sisälle, mutta Simo käveli suoraan kuokkamaalle. Hän oli jo kahtena iltana yrittänyt Jantukan niemeen kiuasta purkamaan, mutta oli sattunut niin kummasti, että Aapo aina pyrki juttelemaan hänen kanssaan, ja niin ei päässyt livahtamaan. Mutta nyt tänä iltana sen piti tapahtuman! Ja kun saisi sen yksin kivin perustuksiaan myöten hajalleen, niin kutsuisi Selman katsomaan: tuossa se nyt on Jantukan kiuas, jota olet pelännyt!
Hän kuokki ahkerasti, reimasti nousi kuokka, ja nauskuen katkesivat kovat juuret.
Iltapäivällä, kun alkoi jo hämärtää, juoksi Selma Simon luo ja puhui hätäisellä äänellä, että Elsa oli alkanut houria ja pyrki pois vuoteestaan. Hän oli aivan kalpea ja pelästyneen näköinen.
"Tyynny nyt toki, hyvä ihminen!" lohdutti häntä Simo ja läksi hikeä otsaltaan pyyhkien Selman matkassa pihasalle.
Kun he joutuivat Elsan vuoteen viereen, näytti Elsa nukkuneen. Ei herännyt, vaikka Selma pani kätensä hänen otsalleen.
"Nyt hän taas on rauhoittunut, ja äsken juuri…" alkoi Selma kertoa.