"Siinä se on… se on kruunun metsää…"
Raahonjärven ympäristöltä oli kuluneena talvena ajettu paljon tukkeja, jotka veden auettua tulisivat kuljetettaviksi ensin pitkin Raahonjärveä ja sitten moninimisiä jokia myöten suuren valtaväylän vesille. Tukinhakkuut olivat kuitenkin olleet kaukana sydänmailla. Ei ollut Rantamaulassakaan siitä tiedetty muuta kuin että sen kautta kulki tukinajoon meneviä hevosia ja miehiä ja pitkin talvea ruokavaroja kuorma kuorman perästä. Rauhassa oli Utuniemikin saanut tukkimiehiltä olla. Se oli kaukana tukinhakkuumailta, eivätkä työmiehet liikkuneet vasituisilta metsäasunnoiltaan kuin kerran kaksi koko talvena.
Kerran oli kuluneena talvena saapunut neljä miestä hiihtäen rantamailta ja osunut Utuniemeen. Ne olivat kaikki etelän puolen miehiä. Olivat kertoneet olevansa Hanhikeron tukinhakkuupaikalla kirvesmiehinä, käyneensä rantamailla ja eksyneensä menoladultaan…
"Siinä sitten pyysivät yösijaa", kertoi Simo. "Vastenmielisiltä minusta miehet näyttivät, enkä tiedä, miksi luontoni on aina ollut etelän miehiä vastaan. Eräs heistä, jota toiset kutsuivat Sakariksi, oli todella vastenmielisen näköinen ja komentelemalla se alkoi vaatia talosta minkä mitäkin. Oli oikein ilkeän näköinen mies, vesiharmaine silmineen ja vedenvärisine hiuksineen, jotka näyttivät karheilta ja olivat pystyssä kuin harjakset. Oli semmoinen paksu ja tukeva mies. En tiedä minkä vuoksi minua se mies iljetti…"
"Oliko sillä karheat viikset ja seisoiko se aina selkä kenossa?" kysyi
Selma.
"Semmoinen se oli", vastasi Simo. "Oletko sinäkin hänet nähnyt?"
"Semmoinen mies oli toisten joukossa menneenä talvena, kun tukinajoon mennessä meillä levähtivät", muisteli Selma. "Se puhui kovalla äänellä ja oli olevinaan muita mahtavampi…"
"No semmoinen oli juuri tämäkin mies, — se on sama mies…"
"Menivätkö ne siivosti talosta vai varastivatko?" kysyi Selma.
"Eivät voineet mitään varastaa, kun koko yön olin valveilla… siivosti ne sitten aamun tullen lähtivät hiihtelemään…"