Elsan ääni oli niin kimakka, että Selma säikähti niin, ettei paikaltaan päässyt. Mutta hetken päästä, kun hän pelästyksestään selveni, riensi hän raottamaan ovea ja kuunteli, nukkuivatko miehet pirtissä…
Nukkuivat. Eivät olleet Elsan äänestä heränneet.
"Koeta nyt rauhoittua!" sanoi hän Elsalle, poistuen pirttiin; hänen sydämensä löi niin, että tahtoi rinnan halkaista.
Takassa olivat hongat palaneet loppuun. Selma sulki pellin ja silmäsi ulos koivikkoon, — se näytti ihmeen kylmältä valkohuurteisine koivuineen, jotka liikahtamatta värjöttivät kuutamossa. Suuri, kirkas kuu kumotti suoraan ikkunasta sisään…
Selma riisuutui. Kun hän lähestyi Simon vuodetta, heräsi Simo ja kysyi:
"Nukkuuko Elsa?"
"Nyt taisi nukkua, äsken vielä houraili…"
"Siitä Jantukan kiukaastako?"
"Siitä."
"Annoitko lääkkeitä?"