Mutta puolikartanossa tuli Selma jo vastaan ja oli kalpean ja pelästyneen näköinen.
"Elsa taas hourii", sanoi Simo ja näki kummallisen pelokkaan ilmeen Selman silmissä. "Älä nyt kuitenkaan säikähdä… se on sitä tavallista hourimista", lisäsi hän rauhoittavasti.
Selma riensi juoksujalkaa Elsan luokse.
Simo nousi rakennukselle, joka jo alkoi olla räystään tasalla. He vaihtoivat vain jonkun sanan Aapon kanssa ja ryhtyivät työhönsä.
Iltapäivällä, kun alkoi hämärtää, näkivät he Selman tulevan portaille ja viittaavan heille. He laskeusivat rakennukselta niin nopeaan kuin voivat.
Kun he tulivat sisälle ja riensivät Elsan huoneeseen, näkivät he Selman polvistuneena itkevän Elsan vuoteen vieressä.
Elsa oli kuollut.
* * * * *
Simo on lähdössä rantamaille, kirkolle asti, Elsaa hautaan saattamaan.
Porrasten eteen pihalle, poron rekeen, on arkku jo kannettu. Simon vankka ajokas seisoo navetan luona tavallisella siljollaan, neuvot selässään, märehtien.