"Kuinka siellä Selma… eikö sanonut lähtiessä…?"

"Oli minulla ajatus semmoinen, että pyytäisin teitä ja Almaa sinne", sanoi Simo, ymmärtäen vanhan emännän kysymyksen.

"Sitä minä olen tässä itsekseni ajatellut", sanoi vanha emäntä. "Ja siltä varalta olen työni toimittanut, että joudan. Alma tulkoon toveriksi…"

* * * * *

Aamulla, ennenkuin kevätvarhainen aurinko oli noussut, olivat Rantamaulan vanha emäntä ja Alma-tytär lähdössä Utuniemeen, sillä siellä kuului nuori emäntä vartovan taloon perillistä. Simon uljaalla ajokkaalla olivat lähdössä. Ja toisella kujalla seisoi niinikään lähtövalmiina talon hevonen, jonka reessä oli musta ruumisarkku. Sillä oli Simon määrä lähteä alas kirkolle, sisko-vainajaansa viimeiseen lepoon saattamaan.

VII

On tullut kesä ja juhannusaatto.

Verkoiltaan Veksalahdesta palaa Simo hyvillä mielin. Vene kulkee läheltä rantaa ja Simo työntelee sitä sauvoimella eteenpäin venevalkamaa kohden.

Tavallista varemmin olivat lumet sulaneet, metsäjoet tulvilleen tulleet ja jäät lähteneet. Tukit oli saatu runsaissa kirsivesissä uitetuiksi metsäjokia pitkin ja järvelle tullessa olivat tyvenet ilmat tukkien kuljetusta jouduttaneet. Aikoja sitten olivat Hanhilahdestakin laverit kadonneet ja tukkilaisten huudot lakanneet kuulumasta…

Simo ohjaa veneen tavalliselle paikalleen, kuusiriu'uista sarjatulle telalleen, vetää sen kuivalle, ottaa kontin selkäänsä ja lähtee nousemaan valkamasta koivikkoon. Ja tutusti kiertelevää polkua kävellessä johtuu hänelle mieleen kulunut talvi, joka on mennyt kuin virran juoksu ja jona on niin paljon valmista saanut, ettei rohjennut toivoakaan. Uusi rakennus on jo vesikaton alla, joka on uusista, valkoisista päreistä lyöty. Kauas järvelle, yli korkeimpain koivujen latvain, näkyy sekä rakennuksen uljas pääty että vesikaton valkoiset päreet. Onni on heitä muutenkin seurannut. Terveen, vankan pojan on Selma synnyttänyt samana kevätkirkkaana päivänä, jona uuden rakennuksen kurkihirsi nostettiin paikoilleen. Kaikki on hyvin käynyt. Selma on nyt terve kuin ennenkin, poika terve, vankka miehen alku…