"Vankka poika… Mutta kenenkä näköinen sinä veitikka oletkaan… Ethän sinä ole isääsi etkä äitiisi… Et meidän puoleen vähääkään…"
"Se on itse näköisensä", naurahti Simo.
Romppainenkin oli kantanut kapistuksensa veneestä.
"Niinhän tuo poika on vankka ja rintava kuin täysi mies, ja vasta kolmannella vuodella… Seisookin niin mahtavana kuin ennen Paksu-Sakari ponttuulla", sanoi hän leikillä.
He lähtivät nousemaan taloon.
Simo ei enää tarkoin kuunnellut vieraittensa puheita. Hänen ajatuksensa paloivat kuin tulessa, ja hän oli kuulevinaan Romppaisen äänen:
"Seisoo kuin Paksu-Sakari ennen ponttuulla."
Melkein tietämättään töytäsi hän Aapramia edellään pirttiin eikä huomannut, että Selma häneen loi pitkän, kysyvän katseen.
* * * * *
Näinä päivinä, joina Romppainen on Utuniemessä metsän tarkastuksessa ollut, on Simo ollut entistään hajamielisempi ja joskus niin syvissä mietteissä, ettei ole kuullut, kun toinen on kysynyt.