Koko seuraavan talven kierteli pitkin järvikyliä ja rantamaillakin huhuja Utuniemen ainoan lapsen tapaturmaisesta kuolemasta. Sanottiin emännän murehtivan itsensä kuoliaaksi. Jantukka-noidan kirot olivat pystyneet sekä emäntään että Aapramiin. Jantukka otti pojan isänsä vierestä, kostoksi siitä, että isä kiukaan hajoitti, otti pojan, kun ei isälle, rautaluontoiselle, kovaveriselle, mitään mahtanut… Ja yhä vaanii ottaakseen! Elsa-vainajan taudinoireet jo kuuluvat Selmaakin vaivaavan.
Mutta sitä huhut kummailevat, ettei usko Simo vieläkään Jantukan kiroiksi onnettomuuttaan. Ei usko, vaikka näkee vaimonsa kuihtuvan ja vaikka noita pojan vei aivan isän sylistä! On se kova ja rautaluontoinen mieheksi!
Aapramin hukkumisesta oli monenlaisia huhuja. Kerrottiin, ettei poika ollutkaan veteen hukkunut, vaan oli noita henkensä avulla nostanut pojan ilmaan ja sieltä pudottanut oman kiukaansa perustukseen. Mutta vihdoin tuli selville, että poika oli veneestä pudonnut ja hukkunut.
Aapramin kuolema ei muutoin ollut Utuniemen elämässä muutosta tehnyt. Simo oli itse käynyt ruumiin kirkolle viemässä, sitten kun se oli Veksalahden liejupohjasta melko matalalta löydetty. Emäntäkin näytti vähitellen tottuvan kovaan sallimukseen, eikä Simon työinto ollut vähentynyt.
Mutta sillä aikaa kun Simo kirkolla viipyi poika-vainajaa hautaan viemässä, oli emäntä Selma yökaudet valitellut ja Jantukan kiroista unissaan puhunut.
Palvelijat olivat kuulleet ja siitä talossa kävijöille kertoneet.
Pimeä syksy ja talvi saivat kuitenkin kuluneiksi, eivätkä puoletkaan huhuista tulleet Utuniemen asukasten korville.
Keväällä, kun järvi loi jäänsä ja koivun urpu kävi hiirenkorvalle, virkkoi Simo vaimolleen:
"No nyt lähdemme verkkoja laskemaan Veksalahteen!"
Heidän suhteensa olivat koko talven olleet sangen kummalliset. Molemmat vaikenivat. Selma ei ollut mitään Simolle selittänyt eikä Simo kysynyt. Mutta sittenkin tiesivät molemmat toistensa ajatukset — ja salaisuus, joka molempien mieltä painoi ja jota ei kukaan muu ihminen kuin he aavistanutkaan, jäyti raskaana taakkana yötä päivää.