"On joskus meilläkin ilon päivä", sanoi hän Selmaan katsahtaen.
Sitten hän, käyden kolistamassa tuhat piipustaan lieteen, sanoi enemmän itselleen kuin Selmalle:
"Jos en minä sinä yönä Kukkaa noutamaan lähtenyt, niin ei semmoinen murhe olisi meitä kohdannut…"
"Elä nyt enää siitä!" sanoi Selma, melkein nuhtelevalla äänellä.
Selman äänessä helähti iloa, ja kun Simo katsahti häneen, näki hän, että Selma hymyili omituisesti.
Riemullinen aavistus täytti Simon mielen. Hän nousi, kävi vaimonsa luokse ja laski kätensä Selman olkapäälle niin hellästi ja niin rakkaasti, että tuskin koskaan ennen…
"Uskotko…" sanoi hän, ja hänen silmänsä säteilivät.
"Olen jo aivan varma siitä", sanoi Selma, hänkin melkein lapsellisen iloiseksi tullen.
Simo riemastui niin, että sulki vaimonsa syliinsä ja huudahti:
"Jospa se olisi poika!"