Illalla, kun he jo olivat asettuneet levolle, alkoi Simo puhua siitä, että Selma talveksi lähtisi Rantamaulaan kyläilemään ja voisi viipyä siellä vaikka kesään asti…
Selma oli itsekin sitä mielessään miettinyt, mutta ei ollut tahtonut siitä Simolle vielä puhua… Oli arvellut, että kevättalvella vasta…
He puhelivat pitkän aikaa, ja molemmin tunsivat he, että he nyt tänä iltana olivat päässeet paljon likemmäksi toisiansa kuin koskaan ennen…
"Jos sinä arvaisit tuskani silloin, kun tiesin, ettei poika ollut sinun…"
"Osaan minä sitä kuvitella, kun muistan omaa tuskaani, kun pahimmat aavistukseni näin tosiksi…"
Selma huokasi.
"Sano kaikki, mikä mieltäsi painaa!" kehoitti Simo.
"Yhtä ajattelen: koskitko käsin vai putosiko muutoin?"
Selma odotti vastausta jännittyneenä niinkuin siitä riippuisi koko tuleva elämä.
"Muutoin putosi, mutta en auttanut, vaikka matalaa tiesin olevan…"