Hän hypähti ylös istumasta kuin olisi sähköiskun saanut.
"Heti perään, muutoin se pääsee käsistämme!" sanoi hän vihasta vapisevalla äänellä.
Poliisitkin saivat uutta intoa, ja revontulten valossa lähtivät miehet hiihtämään pakkasyöhön pitkälle, talottomalle taipaleelle.
Simo lykkäsi heti pihasta lähtien täyteen vauhtiin. Ja metsän rannassa, josta alkoi melko kova porotie, katosi hän näkyvistä ja häipyi kuin otus lumiseen kiveliöön.
XI
Alan toista viikkoa on Utuniemen Simo kiveliöitä hiihtänyt. Hänen vimmansa ja vihansa on niin suuri, ettei hän tunne väsymystä. Joskus on hän ollut hyvinkin lähellä saalistaan. Mutta aina on otus edellä paennut tai osannut piilottautua. Poliisit ovat seuranneet Simon jälkiä, mutta eivät ole onnistuneet häntä saavuttamaan.
Jo ovat viimein sattuneet samalle ladulle Simo ja Paksu-Sakari, synkän synkälle erämaan taipaleelle, joka on kahden kylän välissä. Simo on saanut vihiä, että Paksu-Sakari on kylästä lähtenyt, sitten kun oli saanut myydyksi viinaksensa. On kuullut senkin, että Sakari jo on ollut semmoisessa uskossa, että takaa-ajajat ovat väsyneet, kun ovat jäljiltä eksyneet. Se tieto häntä kannustaa.
Ja vaikka on tulipalo-pakkanen ja ilta käsissä, lähtee Simo taipaleelle ja jättää terveiset poliiseille, että tulkoot perässä. Ennen loppuu Lapin yö, ennen päivät pitenevät ja aurinko korkeammalta paistaa kuin hän Paksu-Sakaria väsyy kiertämästä. Kukaan ei tiedä syytä, minkä vuoksi hän niin väsymättömästi ajaa takaa, ei kukaan aavistakaan, mitkä voimat häntä taipaleella auttavat. Poliiseille on vain oppaaksi tullut, mutta parhaaksi kiinnipyytäjäksi osoittautuukin. Kummailevat sitä kylissä ihmiset, ja ihmeenä sitä poliisitkin pitävät. Mutta he eivät ole saavuttaneet Simoa, vaikka ovat poroillakin perässä viillättäneet. Niin ne kaksi heidän edellään pakenevat kuin lentävät linnut.
Simo seuraa suksenlatua, jota tietää Paksu-Sakarin hiihtäneen. Vinhasti hän vielä sompaa liikuttaa ja keveästi näyttää suksi luistavan. Latu painuu painumistaan kiveliöön, kiertää vaaroja ja oikaisee puuttomien vuomien poikki. Sompien sijoista näkee Simo, että kiire on ollut Sakarillakin, vinhasti on sauvoillaan työnnellyt…
Kun Simo saapuu laajan jänkän laitaan, nousee kuu kokonaisena ja kiiltävän kirkkaana, niin kirkkaana kuin se ainoastaan Lapissa voi, ja valaisee koko talvisen, kuolemanvalkoisen kiveliön. On kuin kirkkaalla päivällä, ja kun Simo tähystää jänkän toiseen laitaan, näyttää siellä, juuri metsän rannassa, joku liikkuvan. Mutta ei erota silmä, onko hiihtäjä vai joku muu liikkuva, sillä metsänranta varjostaa.