Hän koettaa innostua työhönsä ja vastaa kotiväkensä kysymyksiin lyhyesti ja vältellen. Talossa ei ole hänen poissaollessaan kukaan käynyt, eikä ole kuulunut mitään Rantamaulasta, jossa Selma emäntä vielä oleskelee.
Mutta eräänä päivänä näkee Simo kaksi miestä hiihtävän pihaan, venevalkamasta ja järveltä päin. Hän tuntee heti molemmat miehet: Romppainen ja Rantamaulan Aapo, joka koko talven on ollut Romppaisen apurina.
Heti kun miehet ovat sisälle päässeet, käsineensä kuivumaan asettaneet
ja Aapo terveiset Selmalta ja Rantamaulasta sanonut, alkavat he puhua
Paksu-Sakarista. He tietävät koko asian, poliisien ja Simon retket
Sakarin perässä.
Simo hiukan nolostuu, mutta ei virka mitään.
"Poliisit sen lopulta saivat kiinni", juttelee Romppainen. "Lienetkö vielä sitä kuullutkaan?"
"En ole kuullut", vastaa Simo vähän vilkkaammin.
"Sinun perässäsi olivat poliisit hiihtäneet ja osuneet yhteen Paksu-Sakarin kanssa Simuna-Antin mökillä, josta sinäkin olit ohi mennyt", jatkaa Romppainen. "Olivat pelanneet korttia kaikessa rauhassa. Tapeltu oli, mutta käsirautoihin saivat Sakarin… Nyt se kyllä pysyy ja ikitielle joutuu… Pääsivät nyt ihmiset sitä pelkäämästä… Kuuluu olevan monta miestappoakin Sakarin tilillä ja muita kolttosia siihen…"
Simo kuuntelee Romppaisen selitystä ja muistaa selvän selvästi
Paksu-Sakarin kasvot, jotka ikkunan läpi näki liesitulen valossa.
"Vai jo lopulta osuivat yhteen", sanoo hän sitten melkein välinpitämättömällä äänellä. "Kova se olikin edellä pakenemaan…"
"Sille oli aina ilmoitettu, missä kiinniottajat ovat tulossa", tiesi Romppainen. "Sillä on jo siksi hyviä ystäviäkin ympäri Lappia, ja senvuoksi ehti aina edellä…"