Ja Romppainen kertoo siinä minkä mitäkin Paksu-Sakarin elämästä. Niin kauheaa rikosta ei ole, jota ei Sakari olisi tehnyt näinä vuosina, joina on täällä Lapin rajoilla ollut.
"Kaiketipa kaikista töistään palkkansa saapi", sanoo Simo, mutta ei näytä erinomaisemmin välittävän siitä, että Sakari nyt lopultakin on kiinni saatu.
Mutta kun ovat aikansa Paksu-Sakarista puhelleet, alkaa Romppainen
Simon kanssa taas metsäkauppoja hieroa…
Romppaiselle on tehty vuode kamariin, mutta Simon ja Aapon vuoteet ovat pirtissä.
Romppainen kuuluu jo nukkuvan. Simo ja Aapo riisuvat kenkiään takan luona, jossa puut jo ovat punertavana hiilloksena.
"Oli se hyvä, ettet sattunut yhteen sen Sakarin kanssa", sanoo Aapo hiljaisella äänellä ja ikäänkuin jatkaen päivällistä keskustelua. "Selman vuoksi oli hyvä", lisää hän vielä.
"Tiesikö Selma?" kysyy Simo vähän hätkähtäen.
"Sattui olemaan kulkevia poromiehiä, ja ne toivat tiedon, että olit lähtenyt poliiseille oppaaksi Riipin kiveliöön… Siitä tuli Selma semmoiseen hätään, ettei sanoa osaa. Se pelkäsi sinun lähteneen Sakaria takaa ajamaan, — niinkuin sitten lähditkin, — ja aivan uskoi, että jos kohtaat, niin… Semmoisia uskoi ja pelkäsi… Ei uskallettu Selmalle sanoa, että todella olit Sakarin perään lähtenyt, vaikka siitäkin kyllä tietoja meille tuli… Oli se niin levotonta aikaa… Ja minun täytyi sitten omin päin sanoa, että kotona kuulut olevan… Ei rauhoittunut sittenkään… Ei ennenkuin sitten vasta, kun tuli varma tieto, että poliisit olivat Sakarin kytkeneet…"
Aapo ei huomaa, että Simo on kalvennut, — hiillos on jo alkanut mustua, niin että miehet istuvat puolipimeässä.
"Puhuiko Selma mitään Jantukan kiroista?" kysyi Simo, ääni vähän vapisten.