Mutta kukaan ei ollut osannut aavistaakaan, mitä Utuniemessä oli tapahtunut. Uskotaanko hänen kertomustaan? Kun ei kukaan tiedä siitäkään, miten Selmalle Veksalahdessa on käynyt? Jos hyvinkin luulevat, että hänkin on joutunut Jantukan kiroihin ja nyt ruvennut hänkin vuorostaan hourimaan? Voivat niinkin päin asiat kääntää, ja kuinka sitten käy? Eihän hän siten rauhaan pääsisi, ja häpeä olisi sitäkin suurempi…

Levottomana, aamun tuloa odotellen, Simo valvoi ja vasta aamupuoleen yötä nukkui ja nukkui raskaasti vielä silloinkin kun Romppainen kömpi kamarista ja alkoi taas metsäkauppoja hieroa.

Mutta kun Romppainen ja Aapo parin päivän päästä lähtivät talosta Pikku-Raahonjärvelle päin ja metsäkaupat vielä, Simon tahdosta, oli lykätty kesään asti, meni Simo ensi töikseen niemen juurelle sen rutoläjän luo, jonka alle Aaprami-vainajan vaatteet oli kätkenyt. Hän kaivoi käärön lumen alta, pudisti pois lumen ja risut ja vei käärön sisälle. Ja avasi sen ja latoi vaatteet samalla lailla limikkäin Selman lipaston laatikkoon, niinkuin ne olivat siinä limikkäin sievässä läjässä olleetkin.

Ja lähti sitten painumaan järveä pitkin Rantamaulaan vaimonsa puheille.

XII

Kesä on taaskin tullut.

Simo on kevätkylvönsä tehnyt ja on nyt lähdössä Rantamaulaan Selmaa noutamaan.

Keväällä, juuri silloin kun järvi loi jäitään, on Selma synnyttänyt vankan pojan, vaikka Simo vasta ohrankylvön aikana on siitä tiedon saanut. Ei ole ollut ketään kulkijaa, jonka matkassa ilosanoma Simolle olisi lähetetty. Mutta nyt ovat kevätkalan pyytäjät vasiten sanansaatantaan Utuniemeen soutaneet ja iloisen uutisen Simola kertoneet.

Hymy kasvoillaan, kirkkain silmin ja kiireisin liikkein hommaa Simo järvelle. Suuren kolmilaidan on vesille vetänyt ja purjeen kuntoon asettanut. Nämä viime viikot ovatkin olleet hänelle raskaat elää, kun tiesi Selman synnytyksen ajan lähenevän eikä hän rospuuton aikana järvelle päässyt eikä mitään saanut kuulla Selman olosta. Hänen ilonsa on niin suuri, että hän unhottaa kaikki entiset.

"Terve ja vankka poika niinkuin honganoksa", ovat kalamiehet terveiset tuoneet.