— Hyvä, että olivat tästä tiessään molemmat, että saan rauhassa kahvini juoda… Eino pahuskaan… että kerrankaan toisi äidillensä kahvipivon…

Hän kurkotti kangaspuiden istuimelta pannun varteen ja nosti pannun lähemmäksi hiillosta, ettei jäähtyisi. Ja sitten alkoi kutoa, että mäiske kuului.

— Kun saisi tämän Metsämaan kankaan kudotuksi, niin lopputilissä tulisi vielä saamapuolelle… Jauhot ovat jo vähissä, mutta on vielä pari leipomusta, ja perunoita riittäisi puolikesään… Jos ei poika olisi syömässä… mutta joka on lisäksi niin onnettoman syömäri… niin etteivät ihmiset työhönsä uskalla ottaa… Eikä Mikkokaan vaan työhön komenna, alkaa vaan poikaa puolustaa, kun minä työhön toimitan… Ja olkoon laiskana, vaan elättäköön Mikko… Paras elättäjä! Kumman sitkeässä sillä on henki… kun ei nälkäänkään kuole…

Niin Ulla mietiskeli kotoisesta elämästä, ja vihaisesti lensi sukkula ja mäiskähtelivät kaiteet…

* * * * *

Mutta Herralan myllyllä puuhailivat Mikko ja Ullan-Eino, kivaa pannetta myllyn ympäriltä ja alta sysien.

"Mistä sinä leivän sait?" tiedusteli Mikko.

"Ojalaisen pojille tein myllyntukin, niin emäntä antoi… Pyysi vielä toistakin tekemään, vaan en viitsinyt…"

"Olisit tehnyt toisenkin…"

"Enpä mie", arveli Eino ja näytti, että lopettaa sysimisenkin.