"Sysi nyt sinäkin, niin kun tässä vereksistä jauhoista puuron keitän, niin annan maistaa", houkutteli Mikko.
"Tässä tulee niin palavakin, että…"
"Ja jos autat kivien terottamisessa nyt myllynjauhatuksen aikana, niin saatan minä kesäleivän jatkoa sinulle antaa…"
"Taidan lähteä tukkijoelle", sanoi siihen Eino.
Mikko hämmästyi. Eipä ollut Eino semmoisia puheita ennen suustaan laskenut. Mutta mahdottomaksi luki Mikko Einon tuuman.
"Jokeen putoat ja hukut… tottumaton olet tukillaolija… hyhmäveteen… ja kylmät yöt sitten", pelotteli Mikko.
Eino ei siihen mitään tuumannut. Ilman aikojaan äijälle puheli. Paraskin tukkipoika!
Ja Mikkokin ymmärsi, ettei Eino totta tarkoittanutkaan. Ilman aikojaan puheli.
Mutta kun he myllyn alta olivat panteen sysineet ja konttasivat pois, havaitsi Eino heti, että pirtin savupiipusta nousi savu…
Mikkokin havaitsi, ja molemmin ymmärsivät, että Ulla siellä keitteli kahvia.