Viikon päivät oli sataa vihmonut vettä öisin, ja päivin paistoi ja lämmitti aurinko.
Kuin taikavoimalla alkoi kesä lähestyä ja kinokset alentua. Repo-ojaan alkoi vesi tuossa tuokiossa lisääntyä, ja pian kohisi rännien päällä valkoisena vaahtona kirkas kiveliönvesi. Veden kohina kuului jo selvästi Mikon pirtille, ja oven suuhun jo näkyi, kuinka jokaisessa myllynrännissä vesi räiskyi ja vaahtona kahden puolen ränniä pauhasi alas jäiseen panteeseen…
Hyvillään kulki Mikko edestakaisin pirtin ja myllyn väliä, hossissa ja hopussa jo oli. Myllytieltä oli jo lumi sulanut, ja korkean Repovaaran laidassa näkyi suuria, paljaita, kanervaisia päiviä.
Joka hetki lisääntyi vesi Repo-ojassa, koskena jo pauhasi jyrkintä rinnettä ja kiersi iloista vauhtia Metsämaan myllyä, joka oli päällimmäisenä ojan niskalla…
Kirkkaana aamuna nousi Mikko penkiltään hyvin varhain. Aurinko oli vielä korkean Repovaaran takana, Mikon pirtti, muut mökit ja koko Repovaaran kylki vielä varjossa, mutta lännen alla oleville vuorten huipuille jo päivä paistoi…
Koko Repovaaran laita ja ympäröivä metsä raikui lintujen laulusta, ja kevään suloinen lemu hajoitti Mikon mielestä unen jätteet… Repo-ojan pauhu oli kovennut ja vesi lisääntynyt yön aikana tavattomasti. Myllytien ojissakin pauhasi pikkukoskia, ja aivan pirtin editse vihkaisi vesi valkoisena vaahtona.
Kevät oli tullut!
Notkeana miehenä oli Mikko, ja keveästi, näppärästi hän liikkui. Hän palasi pirttiin, jossa Ulla nukkui kangaspuiden vieressä lattialla ja Eino kuorsasi uunin laidalla. Vikkelästi Mikko naulasta otti Herralan myllyn avaimen ja riensi ulos. Ja niin nopeaan kuin hänen lyhyet jalkansa sallivat, lähti hän myllyille päin astumaan.
Myllynjauhatuksen aikana oli Mikolla tapana pitää lippalakkiansa siten, että lippa oli niskan puolella. Ja siitä tiesivät kaikki, että nyt oli Mikolla kiire ja hoppu semmoinen, ettei mihinkään muuhun hommaan joutanut. Silloin oli hänen käyntinsäkin nopeampaa ja puhe lyhyttä ja katkonaista: ei ollut aikaa pitkiin selityksiin.
Jo oli heräilty muissakin mökeissä.