Hän otti toisen kourallisen jauhoja suuhunsa ja hieroi koko tumman naamansa jauhoihin.
Virnemäen Heikkikin, kuultuaan että jo sauvakka helisteli Herralan myllyssä, käveli katsomaan…
Mikko pyörähteli kuin peikko kiven lauteimilla, milloin nosti, milloin laski kiveä, milloin jyvän varistusta lisäsi, milloin vähensi ja tunnusteli jauhoja, jotta tulevatko hyviä… ja hossissa ja ylpeänä pyörähteli, ei Virnemäen Heikkiä ollut näkevinäänkään…
"Taitaapa olla vettä!" huusi Heikki ovelta.
Mutta vaikka Mikko kuuli, niin ei ollut kuulevinaan. Vesi pauhasi, kivet kalisivat, ja sauvakka hyppeli kuin tulisten hiilten päällä…
Melkein ylenkatseellisesti Mikko silmäsi Heikkiä, joka ei myllyn hoidosta mitään ymmärtänyt, ei enempää kuin tuo maakivi tuossa myllyn edessä…
Mutta Heikki kumartui kuitenkin matalasta ovesta sisälle ja kävi tunnustelemaan jauhoja.
"Kylläpä tulee mieleisiä jauhoja", hän kehui.
"Mikäs on tullessa, kun mylly oikeaan reilaan laitetaan", sanoi Mikko, äänessään ylpeä sointu. "Nyt on parhaiksi jyvän varistusta, ja nyt ovat kivet sommilleen ihollaan", hän virkkoi sitten ja läksi ulos.
Silloin hän näki Ojalaisen tulevan rannasta päin pellonpiennarta pitkin aika vauhtia Virnemäkeä ja Herralan myllyä kohti…