"Anna nyt minullekin murunen maistaa", hän pyysi rukoilevasti.
Mikolla oli suu niin täynnä, ettei saattanut vastata heti, mutta kun sai palan niellyksi, vastasi:
"Annoitko sinä minulle kahvikuppia, kun pannetta tulin sysimästä… ja oletko antanut yhtään perunaa, vaikka on Apunlaakson kellarissa… häh?"
Siihen ei ollut Ullalla mitään sanomista.
Ja Mikko söi miehen lailla vatsansa täyteen ja sakeaa piimää ryysti palan paineeksi.
Mutta syötyään hän veti puukollaan merkin silavakimpaleen jäännökseen, niin ettei siitä taitavinkaan varas osaisi niin viisaasti maistaa, ettei hän sitä huomaisi. Vei sitten limpun jäännöksen ja silavan porstuaan vanhaan arkkuun, jossa hän leipänsä säilytti ja muunkin ruokatavaran, kun osui olemaan.
Alkoi sitten tupakkaa leikata ja röyhteli siinä ihan Ullan korvan juuressa ikäänkuin kiusalla.
"Syönyt mies on aina syönyt mies!" sanoi hän.
Kun hän paraikaa pienensi tupakkaa, tuli Metsämaan isäntä sisälle. Täytyi kumartua melkein vinkkeliin, ennenkuin mahtui matalasta ovesta pirttiin.
Nöyränä oli Metsämaa. Hyvää huomenta toivotti ja virkkoi: