"Taitoa tuossa kysytään", huutaa rovasti.
"Joo. Ja pitää näin runsaan veden ollessa melkein lakkaamatta olla kiviä asettamassa… Kuumuvat pian, ja silloin jauhot imeltyvät… tai on liian paljon jyvänvaristusta… niin silloin täyttää kiven silmän ja lyö taikinaan…"
"On se", ihmettelee rovasti. "Montako myllyä Mikolla nyt on hoidettavana?" hän sitten kysäisee.
"Kyllähän ne niitä minun hoitooni jättäisivät vaikka jokikinen, vaan määrä se on, mitä yksi mies kerkiää… Kolme näitä on nytkin… tämä, Herralan ja Ojalaisen niinkuin ennenkin… vaan kahdessa olisi kylliksi, kun yötä päivää myllyt käyvät ja tämmöinen veden paljous on…"
"Minä arvaan", sanoo rovasti.
Mikko silmää vielä kerran myllyyn sisälle, paiskaa sitten oven kiinni, ottaa avaimen lukosta ja pistää taskuunsa. Sitten lähtee tepsuttamaan taas Herralan myllylle…
Ja niin Mikko uljaana myllärinä hommailee, niin edestakaisin myllyjen väliä hossissa ja ylpeänä kävelee…
Ja päivä paistaa lämpöisesti Repovaaran laitaan, vesi pauhaa ja vaahtoilee, linnut laulavat ja sauvakat kilvan hyppelevät. Pikkupojat leikkivät sahamatteineen, ja kaiken yli raikuu riemuinen huuto:
— Kevät tullut en!