Siinä olivat yhdessä mylläkässä ruumenien ja riihen seassa, kun Apunlaakson emäntä tuli aamiaista tuomaan.
Jumalan sanalla hän taas heitä nuhteli ja sovinnon sai aikaan. Kävipä mökillä Ullankin puheilla, ja takaisin työhönsä palasi Ullakin, haikeasti valittaen ihmisen turmeltunutta luontoa ja verta.
Ja kun jyvät vihdoin olivat säkissä, ruumenet ja oljet sievissä läjissä ja Ojalainen tuli ja sanoi, että hän oli riihimiehille kylyn lämmittänyt, oli koko kahakka taas unohtunut.
Ja onnellisina ihmisinä kävivät Mikko, Ulla ja Eino saunaan ja ottivatkin oikein vihaisen löylyn.
Mikko oli riihestä saanut puolentoista tynnyriä ohria, raskaita kuin suoloja. Niin hyvää satoa ei hän koskaan ennen ollut saanut. Kun oljet ja ruumenet myi kauppiaalle, oli hänen tulonsa pelloistaan sangen hyvä — ei enempää olisi tahtonutkaan.
* * * * *
Ulla oli jo ottanut perunansa maasta ja ne talveksi taas, kuten ennenkin, saanut Apunlaakson kellariin.
Mikolla oli pirtin parren alla kellari, mutta Ullan perunoita hän ei suostunut sinne ottamaan, vaikka olisivat mahtuneetkin. Epäili, ettei Ulla malttaisi olla ottamatta hänen hinkalostaan, oleskellessaan yksin kotona.
Mutta peräti huonosti olivat Mikon perunat tänä kesänä kasvaneet. Kehnoa juolikkomaata oli Ojalainen Mikolle perunamaaksi antanut, ja siitä Mikko jahkaili ja noitui.
Ei tullut kuin hillankokoisia mukuloita, ja niitäkin oli vain vähän juuressa. Pari penkkiä oli jo purkanut, eikä ollut kuin pikkusen säkin pohjassa…