"Silloinhan on paras myllynjauhatuksen aika", sanoi hän sitten ja huokasi raskaasti.
"Niin on… joka silloin on myllyjä jauhattamassa", sanoi Ojalainen ja huokasi hänkin.
Ullakin otti puheenvuoroa:
"Loppua saisikin koko maailma… sen sanon… Kutomapalkkaakin koettavat emännät nipistää niin pieneksi… Kyllä sitä tuomion tulelle jäisi polttamista, vaikka runsaamminkin köyhän työn maksaisivat…"
"Joo", sanoi Einokin siihen ja kopisteli tuhkat piipustaan lieteen.
Sinä yönä ei Mikko nukkunut paljoa. Kun unen horroksiin meni, niin oli olevinaan kevät ja myllyt kävivät. Valoisa kevätyö oli olevinaan ja muut nukkuivat, Mikko myllyillään hommaili… Silloin näkyi Repovaaran pohjoispäästä ensin kirkas liekki ja sitten suuri pallo, joka vaaran korkeinta harjua vieri eteenpäin niin että suuret kuuset taittuivat ja maahankin tuli syvä juova…
Hän nousi penkiltään istumaan ja pani piippuunsa. Kumma, että Ulla ja Eino vain kilpaa kuorsailivat, vaikka Ojalaiselta vasta kuulivat, että Oulussa jo on nähty ja tänne päin on tulossa…
Mutta kun hän pääsi oikein valveille, alkoi hän miettiä, että Ojalainen ehkä oli puhunut liikoja. Ennenkin oli Ojalainen kujeillut ja viisauksiaan jaellut. — Eikö lie ollut Ojalaisen hommaa sekin, kun eräänä kesänä Saksanmaalta asti tuli minun nimelläni kirje ja siinä myllynkiven kuvia ja hintoja… Vallesmannille näytin ennenkuin uskalsin aukaista. "Sinulle tämä on", sanoi vallesmanni; "tässä on selvä osoite". "Jaa", sanoin siihen, "mitäs on päällekirjoituksena?" Vallesmanni luki: Kvarnägaren Mikkel Olofsson Jouni, Finland … ja taisi olla muutakin, mutta en muista…
— Vaan jakakoon Ojalainen piruuttaan… tässä on poika, joka ei hätäile…
— Mutta kumman kauheaa oli tuo äskeinen näky, kun silmät ummistuivat… Vaan saan minä siitä selvän, valehteliko Ojalainen, kun huomenna kysyn opettajalta…