Kun sen päätöksen oli tehnyt, nukkui hän raskaasti eikä herännyt ennenkuin Ulla alkoi kutoa mäiskiä.
Eino vielä kuorsaili paikallaan, uunin kupeella, kun Mikko nousi, kiskoi vanhan kangastakkinsa toisen takin päälle, käänsi lakin korvilleen jo pirtissä ja läksi ulos. Porstuan seinältä hän otti sahan ja kirveen ja lähti koululle puun pilkkomiseen…
Oli melkoinen pakkanen, ja lumi narisi kenkäin alla, kun Mikko, lakki korvilla, mennä tepasteli koululle, ensin Apunlaaksosta pihan läpi ja sitten Virnemäen pihalle, jonka poikki kulki Ojalaisen metsätie.
Virnemäessä näkyi Heikki istuvan akkunan pielessä ja lukevan sanomalehteä. Juolahti mieleen Mikolla pistäytyä sisälle, mutta ei kuitenkaan mennyt.
— Heikkikin on semmoinen äköttelijä lukiessaan, ettei siitä saa selvää, mitä talittaa…
Ja Mikko käveli ohi.
Lumen ja jään peitossa olivat kaikki myllyt, tokeet lunta ja jäätä täynnä, ja vain heikosti kuului veden lirinä, kun Mikko pappilan ja Ojalaisen myllyn välistä kulki yli Repo-ojan…
— Voi jos aina olisi kesä! — huoahti hän, kun viima vastasi kasvoihin ja varpaita tuntui kylmäävän. — Vaan pitkä on talvi ja vasta on tammikuu kulumassa…
Opettaja oli noussut vuoteeltaan ja näkyi toimittelevan jotakin koulusalissa. Mikkokin pistäysi sisälle, ennenkuin lähtisi halkovajaan. Teki asiaakin ja kysyi, vieläkö vajassa oli pilkottuja puita.
"On toki!" kehui opettaja. "Eivät ole koskaan loppuneet sittenkun Mikko on ruvennut puunsärkijäksi… Mutta Mikkopa lähtee panemaan sikaarin palamaan… ja eiköhän siellä vielä liene kahvikin kuumana…"