Opettaja oli aina kohdellut Mikkoa kuin hyvää ystävää, sikaarit ja kahvit usein tarjonnut. Joskus kyllä leikkiäkin laski, mutta pohjaltaan oli hyvä mies.
"Tämä on somaa talven kulkua, en minä tämmöistä talvea muista, vaikka on kuudeskymmenes täyttymässä… Kun väliin vettä sataa ja väliin on pakkanen", puheli Mikko, kun oli saanut sikaarin syttymään.
"Niin on. Samoin on ulkomaillakin, ja oppineet sanovat, että juuri Halleyn pyrstötähti se tekee ilman näin vaihtelevaksi", selitti opettaja. "Onko Mikko sattunut kuulemaan, että sen pyrstötähden pitäisi näinä päivinä täälläkin näkyä?"
"Puhui se Ojalainen…"
"Näinä iltoina kyllä näkyy… Oulussakin on jo nähty…"
"Puhui se Ojalainen siitäkin…"
Olivat hetken hiljaa.
"Mitähän suuntaa se kulkenee?" kysyi Mikko sitten.
"Tuolta noin… Tulkaahan tähän akkunan pieleen katsomaan… tuota läntistä taivaanrantaa se menee… noiden korkeiden kukkuloiden päällitse", näytti opettaja Mikolle.
Mikko seurasi opettajan viittaamaa suuntaa ja arveli: