"Oliko täällä päin silloin käynyt?" keskeytti Mikko.
"Siitä ei mainitse, vaan Austraaliassa, jossa on tämmöisiä vaaroja ja paljaita kukkulain lakia, teki hirmuista hävitystä… Kaunis oli maa ja hedelmällinen — kahdesti vuodessa saatiin kylvää — ja rikkaina siellä ihmiset elivät. Mutta hävitys tuli yöllä. Halleyn tähti pimeänä yönä laskeusi alas sitä hedelmällistä maanpaikkaa kohti, jossa monta tuhatta ihmistä asui. Ja vaikkei koko tähti maahan koskenut, niin hipasi vaarain lakia ja haju hirmuinen täytti ilman… Ja kaikki kuolivat, ja syttyi kulovalkea ja poltti kaikki, ettei mitään jäänyt… Eikä neljäänsataan vuoteen se paikka kasvanut vihreää kortta…"
Suu selällään kuuntelivat kaikki, ja kauhistus kuvastui heidän kasvoissaan.
Mikko istui kalpeana kuin nauris ja imi sammunutta piippuaan.
"Joo, joo, niin on", vakuutti Ojalainen.
"Opettaja mainitsi kyllä, että vuoriset maat sitä vetävät likemmäksi", sanoi vihdoin Mikko, kun muut eivät mitään puhuneet.
Vähän päästä lausui Virnemäen Heikki:
"Mutta niin näkyy näissä lehdissä olevan, että voipi mennä sivukin, ettei mitään vahinkoa tee…"
"Niin sanovat ja vakuuttavat maailmalle vähemmän oppineet, mutta oikeat tähtiherrat kyllä ennustavat, että hipasee se maata", sanoi siihen Ojalainen.
"Näkyyhän se tästä talven kulustakin, ettei ole oikein asiat", uskoi Mikko.