"Mutta pianpa menee… on sillä nopea kulku", sanoi Apunlaakson emäntä.
"Ei sitä parhaalla porohärälläkään saavuttaisi, jos lähtisi perään", arveli Eino.
Ullakin tyyntyi ja lakkasi ulvomasta.
"Herra lähettää merkkejänsä taivaalle, että ihmiset muistaisivat kuolematonta sieluaan", sanoi Apunlaakson emäntä.
"Niin on, niin on", huokaili Ullakin. "Jospa Herra korjaisi pois ennenkuin se suuri päivä tulee… ja se tulee nyt keväällä, sillä raamatun mukaankin on aika täytetty."
"Pitäisi sitä vielä olla aikaa raamatun mukaan melkein ummelleen sata vuotta", tiesi Mikko. "Kaksituhatta vuotta pitäisi maailman seisoa — kirjoitusten mukaan."
"Ei tiedä aikaa eikä hetkeä kurja ihminen", sanoi Apunlaakson emäntä.
"Ei tiedä aikaa eikä hetkeä — emme me eivätkä muutkaan", todisti Ullakin.
Mutta kuun yhä korkeammalle noustessa häipyi tähti näkyvistä eikä sieltä käsin maailmaa sen kummempaa kuulunut. Ei entistä enempää näkynyt, ei muuta kuin laaja vuorinen, lumipeitteinen ja kuutamon valaisema maisema ja sen takana leppeä taivaanranta ja korkeita lumisia vaarain huippuja taivaanrannan tasalla.
"Sinne painui", sanoi Eino.