"Niin teki, mutta mitä silloin tapahtuu, kun takaisin tulee toukokuussa", siihen Mikko virkkoi.
Samassa siihen hiihti Virnemäen Heikkikin, ja Ojalainen viipotti tulla rannasta päin semmoista vauhtia, ettei hankkinut puhua osata, niin oli hengästyksissään.
Ja kun ei tähdestä enää mitään näkynyt, niin menivät kaikin Mikon pirttiin ja alkoivat arvelujaan kukin selittää.
Mutta Ojalainen tiesi taas paljon enemmän kuin muut ja valehteli omasta mielikuvituksestaan lisää.
* * * * *
Mikko eli tästä puolin rauhatonta elämää.
Öisin hän uneksi ja unissaan huusi ja mellasti ja jo kerran kopsahti lattiallekin penkiltään, jossa koko elinaikansa oli yönsä maannut ja josta ei koskaan ennen ollut lattialle pudonnut.
Päivillä mietiskeli, kylällä kulki, mutta vähäpuheinen oli. Koulullakin kun kävi, niin näytti puunsahaus käyvän huonommin kuin ennen.
Opettajan puheista oli päässyt varmuuteen, että Halleyn tähti epäilemättä tulee takaisin, ja kun karttaa katseli, niin sai semmoisen käsityksen, että ihan Repovaaran päällitse tulee…
Ei hän siitä muille puhunut, mutta Ojalaisen puheista oli ymmärtävinään, että samaa pelkäsi Ojalainenkin, ja pelkäsiväthän ne muutkin, Virnemäen Heikkikin. Mutta kummallisia olivat ihmiset, kun eivät mitään yrittäneet pelastuksekseen…