— Ne ovat yhteen puhuneet, Ulla ja poika, ja luulevat, että minä tähän jään kärventymään… Mutta mihinkä he ovat menneet? Sitä en ymmärrä…
Mutta hätä tuli Mikollekin. Ne olivat pakoaan miettineet hekin, niinkuin hänkin… Ja lähteneetkin ajoissa ja kelin aikana liikkeelle…
Mikko pyörähteli kahakäteen eikä päässyt selville, mihin ensiksi ryhtyisi…
Mutta siksi sydämikkö hän on, ettei hän keneltäkään kysy, onko Ullaa ja Einoa näkynyt… Menkööt vaikka helvettiin… niin ei kysy…
Mutta kun hän hetken perästä meni Apunlaaksoon ja istui alakuloisena penkillä, eikä emäntäkään näyttänyt tietävän Ullan ja Einon menosta mitään, virkkoi hän puheen aluksi:
"Onko kuulunut teidän miehistänne mitään?"
"Ei ole kuulunut", huokaili emäntä. "Niin tässä on kuin tuomiota odottaessa… Toiset huutavat, ettei se tähti tulekaan, ja toiset taas, että tulee kyllä ja hävittää hirveästi… Niin ne huutavat… Ja kummaa on, etteivät ihmiset usko…"
"Toiset uskovat, toiset eivät. Eikä niistä saa selvää noista lehdistäkään, tuleeko se tähti vai eikö. Muutamissa lehdissä kuuluu olevan, ettei ole pelkoa, toisissa taas, että varmaan koskee maahan kahdeksastoista päivä toukokuuta…"
Tuli muitakin ihmisiä Apunlaaksoon, tuli suntiokin, Männeliini, ja kauhistuksissaan oli. Ja hätä siinä tuntui olevan itsekullakin.
"Ojalainen se vaan nauraa ja ilvehtii koko asialle", tiesi Männeliini kertoa.