"Lähdin tässä joutessani kävelemään ja otin tuon myllynavaimenkin jo valmiiksi tänne", sanoi Herrala ja kaivoi taskustaan ison rauta-avaimen.
Mikko virkosi aivan hereilleen.
"Pannaanpa se paikoilleen, ettei jää kulkeumaan", sanoi hän ja pisti Herralan myllynavaimen keskimmäiseen puunaulaan, jossa sen paikka oli ollut jo kolmattakymmentä vuotta.
"Myöhäiseen menee nyt kevään tulo", alkoi Herralan isäntä puhua ja tarjosi tupakkakukkaroaan Mikolle. "Mennä vuonna jo tähän aikaan kävivät kaikki Repo-ojan myllyt… Vaan niin minä uskon, että kun nyt suojaksi kääntää, niin ylen äkkiä ovat vedet liikkeellä. Muistan minä erään keväimen, kun Olli-vainajan kanssa menin myllylle — ja silloin oli Vapunpäivä — eikä veden lirinääkään kuulunut ja panteet olivat paljon paksummat kuin nyt. Mutta silloin teki viikossa täyden kesän…"
"Niin voipi nytkin käydä. Jo minä tänä päivänä ajattelin lähteä pannetta sysimään…"
Mikko veteli oikein aimo savuja, sillä lujaan hän oli ison piippunsa täyttänyt Herralan isännän kukkarosta.
"Jauhot tässä loppuvat meilläkin", puheli Herrala. "Jos ei vaan viikon päästä ala mylly jauhaa, niin on hätä kädessä… Kuinkas Mikolla on jauhoja?"
Mikko ei huomannut sitä veitikan katsetta, joka Herralan silmissä ilmeni sitä kysyessä.
"Onpa niitä oleskellut, ja kohtapa tässä saadaan vereksiäkin jauhoja", valehteli Mikko.
"Jauhojen puutetta kuuluvat pitkin kylää valittelevan… Missä tästä Ulla on ja Eino?"