"Ulla tuo aikoi Ojalaiseen lampaita keritsemään. Mihin lie poika mennyt…"
"Etkö sinä sitä poikaasi antaisi ensi viikoksi töihin… Olisi siellä meillä päreenhöyläystä ja minkä mitäkin… omalle väelle avuksi…"
"Sillä on rippikoulu keskissä eikä ole semmoisia kenkiäkään… ja mitä sanonee itsekin, Eino…"
"Kyllä nyt jo Einokin saisi ruveta totuttelemaan työhön. Mies jo alulla kolmattakymmentä… renkinä saisi jo hyvän palkan ja vaatteet päällensä…"
"Ei se ole oikein tervekään koko poika", puolusteli Mikko. "Kerkiää se vielä maailmanrannalla lopunkin terveyttään menettää…"
"Työhön minä kyllä kärkehtisin, jos minun poikani olisi… ja mies parhaassa iässä ja terve kuin pukki", sanoi Herrala.
"Tehköön tahtonsa… saatanpa minä puhua", vastaili Mikko.
Kun Herrala vielä oli muistuttanut panteen sysimisestä, läksi hän kotiaan päin kävellä juppaisemaan, lyhyt, päällyksetön myllyturkki somasti heilahdellen ja piippu suussa sauhuten.
— Mitä se tuokin Herrala tahtoo pojan töistä ja kantaa vaaria, tekeekö vai onko tekemättä…? Eipä kulje kerjuulla eikä toisen omaa himoitse, vaikka kultaläjän viereen maata pantaisiin, — aprikoi Mikko.
Sitten katseli Herralan myllynavainta. Otti sen naulastaan ja tutki… Olivatpa antaneet hiukan ruostua…