Eräänä päivänä hän kuitenkin selkeni pelostaan sen verran, että saattoi perunanjäännökset panna itämään. Silloin oli vielä vähän toivoa, että ehkä pelastus jostakin tulisi..,

Mutta hänen ottaessaan perunoita parren alta juolahti hänen mieleensä onnellinen ajatus…

Hän kaivaa perunakuoppaa vähän laajemmaksi ja syvemmäksi, tekee laudoista katon päälle ja sinne pakenee piiloon…

— Antaapa sitten koettaa rytistää… ja jos hajunkin hännästään jättää, niin määrä se on, mitä pirttiin pääsee, ja vielä vähemmän pirtistä kellariin…

Sillä voipi käydä hyvinkin niin, että jos keskeltä Repovaaran lakea nuuhkii ja vieriää menemään, niin ei paljaalle kalliolle mitään voi, eikä tuoreeseen kevätmetsään syty kulovalkea kovin äkkiä… Niin on!

Apunlaakson emännän pyytää leipää leipomaan ja kerää piimää omansa ja Einon pytyn täyteen, että saapi vaikka viikon olla kellarissa…

Hän pääsi taas rauhoittumaan eikä puhunut koko tähdestä mitään, jos eivät muut ensiksi aloittaneet.

Mutta kevättulva nousi. Suurella ryskeellä läksivät talviset, paksut jäät paikoiltaan, ja tulva kuljetti niitä talojen rantaan ja vainioillekin. Suurelta järveltä näytti joen uoma, ja heinälatoja ajelehti jäiden seassa.

Ojalaisen riihessä jo oli tulvavesi partten päällä, ja Ojalaisella oli työ ja tuska pelastaessaan tulvan kynsistä halkojaan ja muuta puutörkyä, joita tulva rantavainioilta vaaniskeli.

Joka talossa hätyytteli tulva, ja siitä karttui töitä niin paljon, ettei kukaan muistanut Halleyn tähteä pariin viikkoon eikä siitä kukaan enää puhunutkaan. Oli muuta nyt ajattelemista.