— Sammunut se saatanan tähti on pohjoisessa, kun tuntureita joutui kiertämään, — mietiskeli Mikko hyvillään, kun koko ympäristö oli samanlaisena kuin ennenkin. — Jo minä arvasin ja sanoin minä muistaakseni opettajallekin, että jos vaan maihin laskee Lapissa, niin sinne jääpi iäksi päiväksi eikä ole enää koskaan ihmisiä pelottamassa… ryökäle… Hulluiksi tahtoi ihmiset tehdä…
Hän kävi Virnemäessäkin, puheli ja naureskeli ja opasti poikasia sahamattien teossa.
* * * * *
Vasta illalla myöhään hän meni mökilleen. Oli käynyt opettajaakin puhuttelemassa ja oli nyt varma asiasta.
Mutta kun pääsi Virnemäkeen, havaitsi hän, että hänen pirttinsä savupiipusta nousi musta sauhu.
"Kuka perr…?"
Mutta sitten muisti, että olisiko Ulla ja Eino… Ja muisti senkin, että oli rukouksessaan luvannut minkä mitäkin Ullallekin, jos Jumala tämän kerran hengen pelastaisi…
Jos ei lupausta pitäisi, saattaisi muuten rangaista… Nyt ensiksi ainakin täytyi ruokk… Mutta ehkäpä Ullalla olikin evästä itsellään… Ja mitäpä nyt heti paikalla kertomaan mitä rukouksissaan, kun oli hengen hätä, oli mennyt lupaamaan.
Ulla oli kahvin keitossa, ja pöydällä näkyi olevan vehnäsiäkin ja iso sokerikappale.
Eino istuskeli pöydän päässä sikaari suussa.