Hänestä tuntui, että hänen oli pakko saada puhutella jotakuta ihmistä. Semmoinen kummallinen voimattomuus ahdisti häntä, että hän jäsenissäänkin tunsi kuin uupumusta. Olli oli mieluisa mies juttuilemaan. Hänpä poikkeaisi hetkeksi Ollin pakinoille.
Hän käänsi suksensa Ollin portille päin ja lykkäsi menemään aika vauhtia laaksoon, josta sitten alkoi hiljalleen nousta mökille.
Olli puuhaili avopäin päiväpaisteisella hangella, jossa palkki hirsiä uuteen navettaan. Lampaat jyrsivät mäntyjen latvapuolista muheaa mäihää, niin että mäiske kuului. Ulos Jumalan päivää katselemaan oli ukko laskenut lampaansa ahtaasta läävästä.
Martti istahti männyn tyvelle ja arveli:
"Huono on hiihto."
"Johan minä sanoin", virkkoi Olli, joka ei ollut havainnut Martin tuloa ennenkun tämä oli melkein vieressä. "Missä päin metsäherra on käynyt?" hän kysäisi samassa.
"Hiihtelinpä häntä hiukan."
Hän puhui väsyneesti, ja Olli huomasi, että Martin muutoin punakat kasvot olivat kalpeat. Väsyneeltä hän näyttikin.
"Tässä sitä eukkoineen Olli vain päiviään viettää", sanoi Martti. "Ja hauskaa onkin näin mukavassa mökissä."
Olli virkahti: