Hän oli kuitenkin nähnyt nuoruudenunelmansa, nähnyt ilmi elävänä ja käsin häneen koskenut. Kukapa estäisi häntä rakastamasta? Kuka rakentamasta uutta satumaailmaa, uutta kultalinnaa mielikuvituksensa mailla?
Sen loistossa hän viettäisi loput elämänsä päivät ja kuolisi rikkaana onnen ja lemmen suosikkina.
Eikö hän ollut nähnyt Helvi-rouvan syvissä sinisissä silmissä ilmettä, joka selitti kaikki ja antoi hänelle aavistuksen toisen kärsimisistä! Sillä se, ettei Helvi ollut onnellinen, selvisi hänelle pian. Hän ei ollut puhunut sanaakaan miehestään, ei kodistaan…
Kuka osaisi tietää, kuinka paljon jo Helvikin oli kärsinyt — ja oliko koskaan ollutkaan onnellinen!
Ehkäpä juuri kärsimiset ja surut veivätkin heitä lähelle toisiaan? Ehkä oli olemassa salainen voima, joka yhdistää sielut jo täällä elämässä!
Hän tunsi kuinka äskeinen myrsky tyyntyi ja suloinen, ihana tunne alkoi rintaa kiertää. Hiljainen onnen ja rauhan tunne tuntui laskeuvan sydämeen ja mieli vaeltavan kaukana kultaisissa kartanoissa…
Oliko hän valveilla vai näkikö hän unta?
Mutta se hänelle selvisi, että se kevään hengetär, jota hän oli toivonut pöytänsä päähän, oli Helvin näköinen… aivan niinkuin hän se olikin…
V
Pappilaan, kotonaan käymään, oli Uuno-maisteri saapunut.