Mutta tänään hänellä olikin aikomus käydä Uuno-maisterin kanssa Virkavaaraan, pyytämään Martti Lagustakin yhteiselle hankiretkelle.
Pitäjässä oli paljon nuoria, muualta, etelämpää tulleita, jotka eivät olleet nähneet Pohjolan luontoa, eivät tienneet sen suuruutta ja viehätystä, joka kohtasi kulkijaa keväisinä aamuina. Paljon oli kirkonkylässä omankin pitäjän nuoria, jotka eivät olleet koskaan käyneet Rattostunturin laella.
Uuno-maisteri sai kaikki innostumaan, ja yhdessä Helvi-rouvan kanssa he hommasivat retkeä.
Tuumasta tuli tosi, varsinkin kun hanget nyt olivat käyneet koviksi ja ihmisen, jopa hevosenkin kestäviksi.
"Martti täytyy saada innostumaan matkaan", puheli Uuno Helville, kun he valmistausivat lähtemään Virkavaaraan. "Vaikkei hän olekaan koskaan ottanut osaa rekiretkiin eikä juominkeihin, uskon minä, että tämä on retki, joka häntä miellyttää. Käyhän hän Rattostunturin laella yksinkin niin kesäisin kuin syksyisinkin. Kyllä hän nytkin lähtee. Sitäpaitsi hän on tottunut metsämies, tietää joka luolan ja lokeron ja ahman ja karhun pesät… Komppeet matkaan, ja nyt lähdemme!"
Ja Uuno pyöräytti Helvi-rouvaa kuin nuorta tyttöä.
"Olisi saanut olla se sinun kuiva maisterisikin täällä tuultumassa", nauroi hän sitten.
"Menkää nyt ja olkaa ihmisten lailla", varoitti ruustinna. "Martti forstmestari on ankara herra, joka harvoin hymähtää."
"Ooja… kyllä me sen vanhan pojan taivutamme", uskoi Uuno, ja he lähtivät kävellen Virkavaaraan päin. "Parempaa toveria ja ihmistä kuin Martti on, on mahdoton ajatella. Minäkin olen vasta näinä viime vuosina oppinut häntä oikein tuntemaan. Merkillistä vain, että hän edelleen on naimattomana ja ettei hän ikävöi täältä pois, vaikka tämä ei ole hänen syntymäseutunsa. Välistä hän saattaa olla verrattoman hauska nuorten miestenkin joukossa, mutta enimmin hän rakastaa yksinäisyyttä ja metsästysretkiään."
"Hän näyttää niin vankalta ja voimakkaalta", sanoi Helvi. "Kuuluu karhujakin ampuneen…"