"Montakin… eikö liene jo luku kymmenissä… Mutta täälläpä hän näyttää aikovan koko ikänsä olla, kun tuommoisen talonkin rakensi."
Martti oli nähnyt heidän tulonsa ja joutui vieraita vastaan kujalle, puutarha-aidan viereen. Helvi huomasi, että hän oli tavallisessa herraspuvussa, ja paulakenkäin sijassa oli pitkävartiset anturakengät. Partakin oli kuin sileämpi, niin että suurten silmäin ilme tuli kuin paremmin näkyviin. Muuten hän näytti entistä vakavammalta.
Mutta iloisuus, joka ilmausi hänen käytöksessään, osoitti selvään, että vieraat olivat sangen tervetulleita.
Jo pihalla Helvi kohtasi monenlaista outoa. Kaksi poroa seisoi kujalla hangen päällä, luppoja syödä nopostellen, ja monenlaisia pulkkia, poronkelkkoja ja vetureita oli pitkä jono ulkohuoneen seinää vasten. Muuten tuntui kaikki kovin sievältä ja somalta ja kodikkaalta, yksin rautakellon kalkatuskin, joka kuului poron kaulasta.
"Täällähän sinun vanhat ajokkaasi vielä ovat hengissä", virkkoi Uuno. "Nytpä Helvikin saisi koettaa poron kyytiä…"
"En minä uskalla", sanoi Helvi ja lähestyi poroja varovasti.
Hän kuuli Uunon ja Martin puhelevan poronajosta, josta hän ei paljoa ymmärtänyt.
Kun he kävivät sisään, huomasi Helvin tarkka silmä, että talossa oli järjestystä rakastava isäntä.
"No, etkö sinä ala jo hommata akkaa itsellesi? Jopa tähän taloon nyt sopisi tulla", puheli Uuno kalosseja riisuessaan.
Kun Martti auttoi kappaa Helvin yltä, tunsi Helvi, että Martin käsi hipaisi hänen niskatukkaansa.