Martti käski vieraat saliin ja kävi itse keittiön puolelle.
Uuno haki tupakkaa ja oli kuin kotonaan. Sali oli komeasti sisustettu, melkein ylellisesti. Suurella ympyriäisellä pöydällä, joka oli keskellä lattiaa, oli komea valokuva-albumi. Seinillä riippui nuorempien taiteilijain tauluja, ja kahden ikkunan välissä oli Martin oma rintakuva, joka oli nuorempana maalattu.
Molemmista salin ikkunoista oli kaunis näköala alas tielle, kylälle ja joen jäälle ja kauas siintäviin vaaroihin lännen taivaanrannalle.
Helvi silmäili ulos ikkunoista.
— Tämmöisen luonnon ympäröimänä täytyy viihtyä yksinkin, — hän ajatteli.
"Mutta kyllä hänellä on herrain päivät", virkkoi Uuno ja istahti keinutuoliin tupakoimaan. "Olisipa meillä maistereillakin tämmöiset lokaalit ja tämmöinen näköala… Mitä sanot, Helvi?"
"Mitäpä sanoisin. Toisilla on, toisilla ei…"
Martti palasi. Uuno huomasi, että Martin käytöksessä nyt, Helvin vuoksi kai, oli jotakin herrasmaista kohteliaisuutta, jota hän ei ennen ollut Martissa nähnyt. Kas vain, kuinka komea kavaljeeri olikin! Uuno kävi suoraan asiaan ja selitti, minkä vuoksi olivat lähteneet.
"Huomenaamulla lähdetään Rattostunturille ja sinä mukaan", sanoi hän. "Äläkä yritäkään panna vastaan. Olen luvannut hauskaa tään pitäjän nuorille, ja huomenaamulla on kestävä hanki."
Martti suostui, esittipä lisäksi, että otettaisiin evästä ja kahvia mukaan.