Herrain haastellessa retkestä asettui Helvi katselemaan valokuva-albumia. Nuoren, mustatukkaisen tytön vieressä oli Martinkin kuva, jossa hänellä oli ylioppilaslakki päässä. Sillä nuorella naisella oli syvälliset silmät, jotka ihmetellen näyttivät katsovan maailmaan. Martti oli parraton, eikä silmien ilmeessä huomannut sitä surumielisyyttä, joka niissä nyt aina näyttäytyi. Mutta vartalo oli komea, olkapäät pystyssä ja rinta kuin ruhtinaalla. Helvi selaili eteenpäin.
"Ei, mutta… Etkö sallisi minun käyttää tuota 'Luppanaa'. Käyn pienen kierroksen tiellä vain", aloitti Uuno.
"Luppana" oli Martin parhaan ajokkaan nimi.
"Varsin kernaasti. Mutta kuten tiedät eivät porot enää näin keväisin ole virkkuja", sanoi Martti.
"Nyt, Helvi, saat hyvää kyytiä", virkkoi Uuno sitten Helviin kääntyen.
"En minä uskalla lähteä, enkä pysy pulkassakaan…"
"Tule pois vain… Sitten ei enää ole tilaisuuttakaan… porot päästetään pian kiveliöön."
"Koeta nyt yksin ensin", naurahti Helvi. "En minä ainakaan nyt uskalla."
Kahvit juotua Uuno hommasi ajoon. Martti valjasti ajokkaansa liukkaimman pulkan eteen. Helvi seisoi kuistin ovella ja katseli.
Hän ei nähnyt poroa eikä Uunoa, hän näki vain Martin, joka avopäin puuhaili ja valjasti poroa.