"Voi, voi, nyt jää meiltä kaikkein kaunein näkemättä", pahoitteli Helvi.
He kävivät kuitenkin sisälle, ja Helvi taittoi kukkivasta ruususta kukan ja pani napinreikään.
"Tänne Virkavaaraanhan oli kaikkien määrä kokoontua", aloitti taas Uuno. "Mutta jos he ovatkin menneet suoraan kirkolta talvitietä… ja tietenkin ovatkin menneet… Me emme enää varro!"
Ja Uuno nousi päättävästi.
"Mutta onhan epäkohteliasta jättää toiset", arveli Martti.
"Osaavathan ne sinne… Me lähdemme! Minä en ainakaan varro. Ottakoot oppaan", tuumi toinen jo ulos menossa.
He panivat kaikki komppeensa pulkkaan, ja Kivi-Ollin poika, Petteri, lähti "Luppanalla" viillättämään suoraan Rattostunturia kohden. Hänen oli määrä joutua sinne porolla ennen muita ja sytyttää nuotio valmiiksi.
"Jos minä kuitenkin menisin tien kautta", katui nyt Uuno äskeistä hoppuaan. "Saatanhan siellä sanoa, jos vastaan tulevat, ettei heidän tarvitse kiertää Virkavaaran kautta. — Kyllä me yhtehen yhdymme suolla ennenkuin nousemme tunturille", hän lisäsi Helville ja Martille, jotka jäivät kahden.
Uuno oikaisi suoraan metsään kirkolle päin ja katosi pian näkyvistä.
Helvi ja Martti jäivät kahden. Kummankin onni oli niin suuri, etteivät he puhuneet alussa mitään. Kävelivät vain kovaa hankea pitkin harjulle, josta Rattostunturin laki alkoi näkyä. Molemmista tuntui niin kummalliselta eilisiltainen kohtaus, ettei kumpikaan tahtonut aloittaa keskustelua. Kävely tuntui virvoittavan, ja tuoreen pihkan lemu lehahti jo vastaan metsästä. Hangen pinta kantoi kuin parhain iljanko, ja taivaan sinessä väreili jo auer, uuden päivän koittoa tietäen.