Helvin silmät harhailivat taivaanrannasta toiseen. Ääretön maailma, asumaton erämaa lepäsi siinä silmänkantamattomiin hänen edessään. Pieneltä, viheriäiseltä nauhalta näytti nyt koko kylän harju, joka oli olevinaan korkea sekin. Kaukaa häämötti metsäjokia ja niittyjä, joiden harmaat ladot kumottivat kuin pienet pisteet…
"Sinä suuren luonnon suuri poika", sanoi Helvi ja katsahti Martin loistaviin kasvoihin. "Nyt nouskaamme laelle!"
Martti tarttui oikealla kädellään Helviä vyötäreen ympäri ja nousi pitkän matkaa taakkoineen rinnettä ylös.
Juuri huipulle ehtiessään he näkivät auringon nousevan kirkkaana kukkulaisen kiveliön takaa… Äkkiä levisi ihana välkkyvä valo kaikille vaarojen huipuille, joiden valkoinen hankipeite sädehti kullalta…
Asuttua maailmaa ei näkynyt missään päin, ja kaukaa Lapista tuntui henkivän aamukylmä tunturituuli. Sieltä välkkyi vielä korkeampia tunturihuippuja kuin kiinnikasvaneina vaaleapilviseen taivaaseen, siinsi korpia, suuria puuttomia uomia ja pienempäin vaarojen välissä yksinäisiä metsäjärviä…
Asuttu seutu, kirkonkylä, kuulsi ja välkkyi, ja sen ohi juokseva vuolas virta paistoi valkoisena nauhana, pienenä kosteikkona tämän äärettömän erämaan keskellä…
Auringon säteet kietoivat heidät molemmat silkinhienoon verhoon, ja Helvistä tuntui kuin hän olisi noussut surujen maasta kauas ja korkealle, missä ei ollut tuskaa eikä syntiä, vaan riemua ja valkoista puhtautta… Täällä täytyi oppia rakastamaan niin suuresti, niin syvästi kuin Martti… täällä paisui sielu suureksi, ja pieni aistillinen maailma hupeni tyhjyyteen… Ja sen vuoksi olikin hänen rakkautensa noin kirkasta, noin puhdasta ja uhrautuvaa… Hän näki Martin kuin ahmivan silmillään avaruutta, katseen liitelevän taivaanrannasta toiseen ja pysähtyvän etäisille ilmoille. Hän näytti unohtaneen kaiken muun… "Mitä mietit, ystäväni?" kysyi Helvi häneltä ja astui lähemmäksi hänen vierelleen.
"Katsos tuota etelän taivasta… se on kuin hienon itkun seassa… sieltä olen sinua vartonut, ja sieltä tulit… ja sinne palaat…"
Martin äänessä värähti hillitty suru.
"Olemmehan nyt onnellisia… eikö sinun ole hyvä olla?" sanoi Helvi.